Kirjoitus blogista 23.6.2014 jonka alun olen myös kirjoittanut lehteen lähetettäväksi ja nyt blogiin talteen.
Kuka tahansa, joka päättää pitää housut jalassaan odottaessaan todellista, kestävää rakkautta, tekee palveluksen niin itselleen, puolisolleen kuin jälkikasvulleenkin.
Päättäjien ym. olisi todellakin syytä harkita mitä puoltavat ja kannattavat lainsäädännössä ja tai mallillaan.
Ei kannata väsähtää reisun päällä näin "pandemia-aikana".
Create your
podcast in
minutes
It is Free